Meditatiivisessa laulussa opitaan hiljentymään oman äänen avulla. Laulu toimii tienä parempaan läsnäoloon ja syvempään tietoisuuteen. Se seuraa luonnollista hengitystä ja johdattaa lempeästi kohti ajattomuutta ja pyhän kokemusta. Ilmiö on ikivanha ja yleismaailmallinen: samat periaatteet löytyvät sekä länsimaisesta että itämaisesta perinteestä. 

Käytännössä sisäistä hiljaisuutta lähestytään yksinkertaisten vokaaliäänteiden ja erilaisten vokaali- ja konsonanttiyhdistelmien avulla. Olennaista on toistaa äänteitä tarpeeksi pitkään, äänen liikettä kehossa tunnustellen. Kehon keskeisimmät resonanssipaikat eli rintakehä, kurkun seutu, otsan alue ja päälaki toimivat portteina tietoisuuden tilan muutokseen ja olemassaolon syvempien tasojen kokemiseen. 

Pitkien perusäänien lisäksi harjoituksissa lauletaan yksinkertaisia gregoriaanisia lauluja. Nämä perustuvat alkukirkon kristilliseen traditioon, pyhän kokemisen alkulähteille. Laulut opitaan korvakuulolta ja ne ovat helppoja. Laulettu ääni auttaa meditatiiviseen tilaan pääsemistä, kun on joku konkreettisempi keskittymisen kohde pelkän hengityksen sijaan. 

Harjoitukset tehdään ryhmässä yhdessä eikä niihin tarvita laulutaitoa.